Kirja luotaa sateenkaarihistoriaa 1800-luvun lopusta meidän päiviimme. Esiin nousevat elämäntarinat, joita suku ja perilliset ovat piilotelleet mutta joiden on korkea aika nousta historian valokeilaan. Henkilötarinoista koostuvan kirjan päähenkilöitä ovat niin tavalliset ihmiset kuin aikansa merkkihenkilöt Fredrik Cygnaeuksesta ja Edith Södergranista Valentin Vaalaan ja Tove Janssoniin.
Airaksisen ja Tuppuraisen tietokirjaa on kovasti odotettu ja kaivattu. Olin innoissani kun kuulin että kirja ilmestyy pian, on niin tärkeää päästä lukemaan suomen sateenkaarihistoriasta. Suomalaisia queerejä ihmisiä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Kuten alkusanoissa mainitaan, liian usein ovat sateenkaarevien historian henkilöiden tarinat jääneet piiloon. Päiväkirjoja, valokuvia ja kirjeenvaihtoa on hävitetty salaisuuden paljastumisen pelossa. Joten aivan ihanaa että Tiina ja Heidi ryhtyivät tähän projektiin. Tärkeä osa suomen historiaa!
Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoo aikajanasta 1800-luvun lopulta alkaen, nimitettynä ”Tienraivaajat” sekä toinen osa Setan syntyvaiheista nykypäivään, noin 1970-luvulta alkaen.
Kirjassa mainitaan monia suomalaisia merkkihenkilöitä, minulle yllätyksenä esim. Fredric Cygnaeus joka piti ”homosalonkia” kotonaan. Wiwi Lönn ja Hanna Parviaisen tarina sekä tietysti Tove Janssonin tarinat ovat inspiroivia.
Todella mielenkiintoista olivat myös luvut jossa keskityttiin sateenkaariliikkeeseen suomessa. Miten Seta kasvoi valtakunnalliseksi järjestöksi ja varsinkin, ketä ne ihmiset olivat jotka tekivät niin tärkeää työtä sateenkaariyhteisön puolesta? Hienoa oli mielestäni myös että Setan alkuvaiheen erimielisyyksistä kirjoitettiin rehellisesti.
Näiden sukupolvien tarinat ovat tärkeitä. Toisessa osassa löytyvät mm. Pirkko Saision, Tanja von Knorringin, Kuisma Savisalon ja Ipa Kivisen tarinat.
Vahva suositus tälle kirjalle, kaikille jotka ovat kiinnostuneet suomen sateenkaarihistoriasta ja niistä kaikista rohkeista ihmisistä, jotka ovat raivanneet meille nykypolville tien 🥰
Tekijät: Tiina Tuppurainen, Heidi Airaksinen
ISBN: 9789511481041
Sivumäärä: 382
Julkaisuvuosi: 2025
Kansitaide: Emmi Kyytsönen
Kustantaja: Like
Mitä tykkäsit kirjasta?


Jätä kommentti