Keskeneräisyys luovuuden lähtökohtana

…
tai niiku… must on tuntunu, että pitäis muuttua jotenki tai olla enemmän tai vähemmän jotaki
mutta sillei vittu mun on legit pakko vaa olla mie
siis mie en niiku voi- vaikka se ei riittäis kellekkään muulle sen on- sen on vaan niiku riitettävä mulle itelle
legit, there’s no other way
ja silleen… en tiiä
siis pitää vaan pysyä liikkeessä
sillei pitää vaan pysyä vittu liikkeessä oikeesti

Yllä oleva lainaus on peräisin WINXTAPEn ensimmäiseltä raidalta liikkeessä. Levyn avauksessa keiju nostaa esiin kiperän kysymyksen: mitä tehdä, kun epävarmuus iskee? Hänellä on oma ratkaisunsa: ”pitää vaan pysyä liikkeessä”.

keiju kertoo Instagram-tilillään, että yksi WINXTAPEn keskeisistä teemoista on oman epätäydellisyyden hyväksyminen ja muiden rohkaisu samaan. Tässä mielessä liike ei ole vain konkreettista toimintaa, vaan symboloi keskeneräisyyttä luovuuden lähtökohtana – lupaa olla epävarma ja silti jatkaa.

Mitä tapahtuu, kun antaa keskeneräisyyden näkyä taiteessa?

”no se tietynlainen riman laskeminen helpottaa välittömästi omaa mielenterveyden tilaa. oon silti perfektionisti, ja kyllä esim. jotku lyriikat tälläkin levyllä on pitkään ja tarkkaan mietittyjä, mut tuntuu että suhtaudun luomiseen ihan eri tavalla ku päätin vaan antaa itteni olla. pääsen paremmin käsiksi raakoihin tunteisiin enkä yritä silotella asetella niitä (aina) sieviin vitriineihin…”

Tästä mentaliteetista käsin luominen muistuttaa suolla kulkemista: välillä uppoamme, välillä kampeamme itsemme pinnalle. Suolla liikkuminen on arvaamatonta, mutta opettaa luottamaan aavistukseen siitä, mihin astua. keiju jatkaa siitä, mikä pitää hänet pinnalla:

”…mun on pakko kirjottaa pysyäkseni täysjärkisenä, niin mitä enemmän kirjotan sitä paremmin voin. toisinaan on kiva leikitellä ja priorisoida määrä – laatu kuitenkin ilman muuta mielessä pitäen.”

Ironian voimalla kasatut kerrokset

Tunteen purkaminen tekstiksi onkin keijun vahvuus. Hänen käsissään tunteet eivät piiloudu, vaan paisuvat, vääntyvät ja kääntyvät joksikin, mikä ylittää alkuperäisen olomuotonsa. Näin syntyy kertojahahmoja, joiden kautta voi tutkia sisäistä maailmaa ja sen ulkoisia heijastuksia.

Pystytkö tiivistämään WINXTAPEn ytimen yhteen lauseeseen?

”kontrastinen kokonaisuus räppibiisejä, jotka esittelee laajalti ihmisyyden ja itsen puolia eri kertojahahmojen näkökulmista.”

Millaisten kertojahahmojen kautta toteutat tätä?

”mussa elää varmaan about niin monta kertojahahmoo ku on olemassa adjektiivejakin xD tossa mixtapella kuuluu just esim. maskuliinista ja feminiinistä, kaunista ja rumaa, varmaa ja epävarmaa, täysjärkistä ja sekopäistä. to name a few !”

WINXTAPEn erityisyys on juuri tämä kerroksellisuus: keiju luo kontrastien, kertojahahmojen ja huumorin avulla tilan, jossa samanaikaisesti voi olla hauskaa, leikkisää, kantaaottavaa, melankolista ja pohdiskelevaa. Hän rakentaa identiteettiä, joka on tietoisesti ristiriitainen: liioiteltu, epäuskottava, haavoittuva.

Ironia on ehdottomasti keijun tärkein työkalu tämän saavuttamiseksi. Sen avulla puretaan epävarmuuksia, nauretaan, lauotaan mielipiteitä, kovistellaan, herkistellään. Usein ironia kohdistuu myös artistiin itseensä: hän pilkkaa omaa egoaan yhtä paljon kuin esittää sitä. Esimerkiksi kalervo palsassa keiju ottaa kovan roolin, vain paljastaakseen haavoittuvuutensa – sosiaalisen ahdistuksen, ulkopuolisuuden, epävarmuuden.

Sapfisuus Winx-universumissa

me and my pretty girls pull up niiku winx club
sisält vitun rikkait vaik meil ei oo brinks truck
päällä miumiu joka thriftattiin yeah yeah
nää haluu liukuu meiän deeämmii

mun bestie vitun bad bitch se on maaginen
way she throw that ass ne miettii mist se haki sen
pull up niiku winx club
…

Samalla, kun keiju leikkii sisäiseen maailmaansa liittyvillä mittasuhteilla, hän uudelleenkirjoittaa todellisuuttaan. WINXTAPEen mahtuu oma hyperfeminiininen universumi, jossa camp taikaestetiikka ja sapfisuus kuplivat. Se palaa lapsuuden kiinnostuksiin – kuten Winxeihin ja Aku Ankasta tuttuun Milla Magiaan – ja korjaa menneisyyden vastoinkäymisiä.

Mitä sapfisuus merkitsee sulle luovuudessa?

” ammennan siitä tietysti aika reippaalla kädellä koska se on yks oleellinen linssi, jonka läpi hahmotan maailmaa. i love women! naiset inspiroi mua! girls gays & theys 4life.”

Ketkä naistekijät tai queer-taiteilijat sua on viime aikoina inspiroineet?

”lista on loputon mut just viimeaikoina ainakin ROSALÍA, ethel cain, 070shake, junglepussy, ledbyher, princess nokia… kotimaisista ainakin asla jo, louna0nline, efka crush, yeboyah, senya, orvokki, kofu, knife girl, lyyti… yhtyeistä (laitan nää nyt tähän listaan solistien perusteella XD) ainaki hopeasiivet ja itcevät! ulkomusiikillisista taiteilijoista tulee mieleen Salamata Mboup jonka valokuvanäyttely (Un)Biased?! on tällä hetkellä Valokuvataiteen museossa, ja Emilia Kabalu, jonka viimeisin lyhytelokuva Futur Ancien tuli just ulos – kannattaa kattoo! ja sain vasta tietää et yhen mun lempisarjan kirjailija oli queer (vampyyripäiväkirjojen L.J Smith)! ois niin paljon enemmänkin mut noi nyt tuli ekana mieleen!”

Kun keiju ammentaa inspiraatiota naisilta ja queer-yhteisöltä, hän antaa takaisin moninkertaisesti. WINXTAPE toimii sekä representaationa että turvapaikkana queer-kuulijoille. Queerness ei ole vain monipuolista vaan jotenkin elävää, hengittävää, muuntuvaa, ei-yhteen- määriteltävää. Hän palauttaa yhteisöön rohkeutta, leikkiä ja luvan olla sekä ”liikaa” että ”liian vähän”.

Winx-universumi huipentuu kappaleessa winx club, joka kuvastaa valitun perheen ja ystävien merkitystä. Se kantaa oman yhteisön arvoa ja juhlistaa perheenjäsenten ainutlaatuisuutta. Sapfinen lukutapa tuo tämän ulottuvuuden näkyväksi: kauneus, glitter ja loitsut eivät ole vain koristeita, vaan symboloivat feminiinistä yhteyttä ja läheisyyttä. Tässä mielessä queer on paikka, jossa taiteilija voi nojata niihin, joilta on oppinut ehdottoman rakastamisen tavat.

Mitä kappaletta WINXTAPElta suosittelet erityisesti WLW Median lukijoille?

”se riippuu kyllä niin moodista… just nyt suosittelisin varmaan hallway crushia, siinä on semmonen syksysydänsurun tunnelma… sit suosittelisin mun aiemmasta tuotannosta kuunteleen valoa.”

Kapinaa ja omana itsenä olemista

keiju ei pelkää osoittaa mieltään. Kappaleessa bars ! keiju kritisoi musabisnestä sen trendikeskeisyydestä, rajoittuneesta ilmaisusta ja artisteille asetetuista paineista. Hän kysyy, miksi vallitseva kulttuuri suosii artistiuutta, joka tuntuu vain kuorelta.

Hiphopissa marginalisoidut yhteisöt ovat aina luoneet tilaa oman äänensä kuulumiselle rytmin ja tarinan kautta. Lyhyesti sanottuna hiphop syntyi 1970-luvun alussa New Yorkin Bronxissa eläneiden mustien ja ruskeiden nuorten kulttuurisena liikkeenä rasismista, köyhyydestä ja poliisiväkivallasta johtuvan ahdingon keskellä. Tämä liike loi perustan, jossa marginalisoidut äänet voivat näkyä.

Suomessa hiphopin perinne on kuitenkin pitkään ollut rajoittunut valkoisten cis-miesten, toksisen maskuliinisuuden ja heteronormatiivisten raamien sisälle. Kansainvälisesti genren raskas queerfobia kytkeytyy kolonialistiseen perintöön. Kotimaisina uudistajina esimerkiksi Yeboyah, Mercedes ja Etta ovat laajentaneet naistekijöiden, queer-taiteilijoiden ja BIPOC-yhteisön tilaa genressä. Nyt keiju yhtyy tähän perintöön.

Miten sun hiphopin normeja rikkova ”tyyli” on syntynyt?

”se on syntynyt silleen että oon queer ihminen joka sattuu tekemään mm. hiphop-musiikkia. tykkään usein peilata teksteissä omaa elämää ja vaikka en tykkäiskään niin en silti pystyis mun taiteessa olemaan jotain muuta ku mitä oon.”

Vastaus avaa norminvastaisuuden ytimen: se syntyy queer-taiteilijuuden ja hiphopin cis-heteronormatiivisen ilmaisutavan törmäämisestä. Se osoittaa, kuinka marginalisoitujen taiteilijoiden työ usein tekee näkyväksi vallitsevan kulttuurin normit ja kuinka ahtaita odotukset voivat olla.

Queer on sekä kapinaa että omana itsenä olemista – WINXTAPElla sen voima tuntuu jokaisessa säkeessä ja liikkeessä. Levyllä on ehdottomasti queer-klassikon ainekset.