Törmäsin Q-sana podcastin IG tiliin tämän vuoden alussa, ja kiinnostus heräsi. WLW-aiheinen podcast, mikä mahtava idea! Itse en ole kuunnellut podcasteja kuin satunnaisesti joitain jaksoja sieltä täältä, mutta Q-sanaa on nyt ahmittu jo monta jaksoa.
Heräsi myös kiinnostus, että minkälainen WLW-podcast skene suomessa on, ja hienoa että löytyy muitakin sapfisia ääniä. Näistä myöhemmin kyllä lisää.
Mutta nyt Q-sanan pariin. Martan ja Aliinan jutustelua on kyllä mukava kuunnella, juttu luistaa hyvin eikä tähän mennessä yksikään jakso ole ollut pitkäveteinen.
Vaikka tiedostan sen vahvasti, että en ole varsinaisesti kohderyhmää, koska olen jo keski-ikäinen myöhäisherännyt lepakko, ja monet aiheet tuntuvat koskettavan enemmän nuorempia ikäpolvia, on silti kuunnellessa ollut monta kohtaa johon voin samaistua.

Oli ihanaa saada Martalta ja Aliinalta lisätietoja Podcastin taustoista. Toteutettiin pienimuotoinen haastattelu sähköpostin välityksellä:
Mistä saitte inspiraation tehdä podcastia wlw-teemalla?
Q-sana podin tekemiseen lähti oikeastaan siitä, että meiltä on nuorena puuttunut se tyyppi, joka olisi luonut sen fiiliksen, ettei oman identiteetin kanssa tarvitse olla yksin. Mut mikä sit konkreettisesti potkas tän homman käyntiin? Järkyt erot ja ihan jäätävä tarve löytää uudestaan se yhteenkuuluvuuden tunne. Alusta asti oli tärkeää, että Q‐sana on podcast, joka luo tilan queer‐lifestyle‐ ja viihdesisällöille -– sekä queer‐ihmisille että niille,
jotka haluavat kuunnella, oppia ja olla mukana identiteetistä riippumatta.
On tosi paljon sellaisia WLW‐aiheita ja stereotypioita, jotka on osuneet omalle kohdalle, ja joista kaivattiin, että joku puhuisi suomeksi. Esimerkiksi naisten välisistä eroista ei oo
puhuttu juuri missään, samoin WLW‐ulkonäkö stereotypiat on usein tuntuneet tosi ahtailta. Ja sitten on vielä se ikuinen oletus siitä, kuka on ‘masc ja kuka ‘fem’, vaikka koko jaottelu ei monellekaan tunnu relevantilta. Juuri siksi nämä ja monet muut aiheet tuotiin podiin – ettei kenenkään tarvitsisi olla niiden kanssa yksin.
Samaan aikaan polarisaatio syvenee, ja some kiihdyttää sitä. Äärioikeistolaiset äänet normalisoituvat ja näkyvät yhä laajemmin, erityisesti somessa. Meille tää ei ole abstrakti ilmiö, vaan arkitodellisuutta: saamme jatkuvasti viestejä siitä, että meidän pitäisi olla mielisairaalassa tai vankilassa, siksi keitä me rakastamme tai millaista sisältöä teemme. Just kaikki tämä vahvisti meille sen, että tän podin tekeminen on oikeesti tärkeetä ja Q-sanan, sekä sen vieraiden läsnäolo ja nauru ovat vastarinta tälle kehitykselle. Haluttiin luoda turvallisempi paikka, Q-sana, jossa voi pitää hauskaa ja nauraa, ja jossa ihmiset
voi ilmaista itseään ilman pelkoa, häpeää tai sitä, että joku huutelee vihaa niskaan.
Minkälaisia queer-tiloja suomessa teidän mielestä vielä puuttuu?
Q-sanan kautta meidän katse kohdistuu enemmän wlw‐paikkoihin (women loving women). Suomessahan on noussut upeasti viime aikoina useita erilaisia wlw‐mestoja, kuten Utopia, Peaches ja Sapphic Space. Martta olikin viime perjantaina Utopian Love Games ‐illassa live Napakympin ‘hottiksena’, mikä oli ihan huikee kokemus.
Mut nääkin on lähinnä pop-upeja, eikä esimerkiksi Helsingissä ole tällä hetkellä yhtäkään pysyvää lesbobaaria ja yleisesti queer-paikkojakin on vähän. Ja kun kattoo vielä
Helsingin kuplan ulkopuolelle, niin paikkoja on vielä vähemmän. Tehtiinkin tästä TikTok vähän aikaa sitten ja pyydettiin ihmisiä jakamaan omia queer‐paikkoja ympäri Suomea, ja silti suurin osa kommenteista liittyi siihen, ettei paikkoja oikeastaan ole. Olisi ihan mieletöntä saada enemmän pysyviä wlw- (ja queer) -mestoja Suomeen, ja varsinkin sellaisia, jotka olisivat kaikille lesbouteen samaistuville saavutettavia.
Haluatteko paljastaa jotain tulevista jaksoista? Mikä aihe jännittää eniten (tai vähiten, jos ei mikään jännitä)
Eniten jännittää ehdottomasti meidän eheytyshoitojakso, joka tulee ulos 27.2.2026. Jakso tehtiin yhdessä teologian väitöskirjatutkijan, Milla Heinosen (@teologimilla) kanssa. Tää jakso kosketti meitä tosi syvältä. On ihan järkyttävää ajatella, että vuonna 2026 Suomessa on ihmisiä, ketkä harjoittavat eheytyshoitoja ja heidän uhrejaan, jotka joutuvat kokemaan tätä henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Se tuntuu aidosti ahdistavalta.
Me haluttiin tehdä tää jakso, koska tää aihe ei saa jäädä piiloon. Eheytyshoito ei oo mikään ‘mielipideasia’ tai harmiton keskustelunaihe, vaan seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva väkivallan muoto, joka jättää ihmisille pitkäaikaisia pelkoja, häpeää ja identiteetin rikkinäisyyttä.
Me toivotaan, että tää jakso avaa silmiä ja antaa sanoja niille, jotka ei oo pystyneet puhua omasta kokemuksestaan. Ja muistuttaa myös siitä, ettei kenenkään identiteettiä kuulu ‘korjata’. Jos edes yksi ihminen kokee tämän jakson kautta tulleensa nähdyksi tai
ymmärretyksi, niin me ollaan onnistuttu.
Onko teillä antaa vinkkejä niille lukijoille, jotka miettivät oman queer-aiheisen projektin perustamista, onko se sitten blogia, podcastia tai muuta. Onko vaikeaa
saada sponsoreita tai haastateltavia kun teema liittyy vähemmistöihin?
Meillä on ollut ihan huikea alku, ja esimerkiksi se, että oltiin alle viikon julkaisun jälkeen Suomen trendaavissa podcasteissa sijalla 5, kertoo todella selkeästi siitä, että tällaiselle sisällölle on oikea tarve. Suomeen tarvitaan runsaasti erilaisia queer-ääniä ja representaatiota esiin nostavaa queer-kulttuuria, joten kannustetaan ehdottomasti kaikenlaisten projektien tekemiseen!
Me jutellaan ja autetaan mielellämme kaikessa missä vaan voidaan, ja on ollut ihan mieletöntä huomata, miten innolla ihmiset on ottaneet meidät vastaan. Sekä sponsorit
että haastateltavat on löytyneet yllättävän vaivattomasti, mistä ollaan ihan superkiitollisia.
Tää alku on antanut meille tosi vahvan fiiliksen siitä, että tässä tehdään jotain merkityksellistä ja nyt me halutaan vaan jatkaa tän rakentamista.
Lopuksi Martan ja Aliinan terveiset lukijoille:
Tätä on niin ihana tehdä, ja kiitos ihan jokaiselle, joka on meitä kuunnellut. Meidän ensimmäisen jakson julkaisusta tuli juuri kuukausi (16.2.2026), ja ah – tää on ihan parasta!
Laittakaa meille viestiä ja seuratkaa @qsana.podcast TikTokissa ja Instagramissa. Uudet jaksot tulee aina perjantaisin Spotifyn ja YouTuben puolelle.
❤ Terkuin,
Martta Saari & Aliina Kemppainen
Kiitos Martta ja Aliina! Q-sana on todella hieno lisäys WLW-Median arkistoon 🤩


Jätä kommentti