Muijii stadis – Sonia

Sonian uudelleenversiointi Gettomasan kappaleesta ”Muijii stadis” on hieno lisäys suomalaisen queer musiikin kenttään.

Sonia oli nimenä tuttu, mutta en ollut kuunnellut yhtään biisiä aiemmin, ja kun Q-sanan podcastissa oli Sonian haastattelu, jossa mainittiin myös Sonian tekemä uudelleenversiointi Gettomasan biisistä ”Muijii stadis”, olin aika innoissani. Minulle Gettomasan kappale on merkittävä siinä määrin, että kun löysin oman queer-identiteettini, kappale oli aika usein repeatilla kuulokkeissa, joten siihen liittyy paljon hyviä muistoja.

Sen takia olen iloinen, että tästä suomiräpin klassikosta on tehty uusi tulkinta queer-näkökulmasta. Gettomasan lyriikat ovat kuitenkin jossain määrin hankalia, koska ne menevät usein ”perusräppärin” tyyliin naisia halventavaksi.

Sonian tulkinnassa lyyriikat on typistetty paljon positiivisemmaksi.

Biisi julkaistiin Yle Areenan tekemän dokumentin yhteydessä. ”Mistä sä tuut – isot biisit” kertoo suomiräpin järkäleistä ja kolmannella kaudella nuoret artistit tekevät uudelleenversiointeja klassikkobiiseistä. Jakson lopussa Sonia esittää biisin Gettomasalla, ja jakson voi katsella ilmaiseksi Yle Areenasta.

“Mä valitsin Muijii stadis -biisin versioitavaksi oikeastaan alkuun vaan sen perusteella, et mistä mä tuun. Kortepohja on mulle tärkee paikka ja tuntuu hienolta päästä versioimaan Gettomasaa myös sen takia, et meillä on sama kotikylä. Gettomasa on ollu merkittävä ovenavaaja mulle ja kaikille nuorille, jotka haluu kuunnella tai tehä räppiä. Tiesin, että otin riskin kun valitsin Gettomasaa versioitavaks, koska Masa on ollu rakentamassa suomiräppiä semmoseks mitä se on tänä päivänä ja moni pitää tuotantoa jotenkin pyhänä. En yrittäny tehä biisistä parempaa vaan omanlaisen: halusin näyttää oman näkökulman mahdollisimman autenttisen linssin kautta ja tuoda myös queer-representaatiota esiin”, kertoo Sonia. 1

Biisi on kuunneltavissa ainakin Spotifystä ja YouTubesta, sekä se on lisätty WLW-Median suomenkielisten sapfisten biisien soittolistalle, jonka näät täältä.

Todellakin hieno biisi ja mahtava lisäys suomen queer-musiikkikenttään! Oletko kuunnellut biisin jo? Mitä mieltä olet?

  1. https://www.universalmusic.fi/2025/08/29/tulokasartisti-sonia-versioi-gettomasan-hittia/ ↩︎

Jätä kommentti