,

By

Maria

·

Karmiininpunainen

22-vuotiaan Dawnin sekä monen muun ihmisen elämä mullistuu kun keskelle kaupunkia laskeutuu valtava emäalus. Kipinät sinkoilevat Dawnin ja poikkeuksellisen kylmän ja laskelmoivan Avan välillä. Pystyykö liki tuhat vuotta elänyt Ava enää edes oikeaan rakkauteen? Entä voiko Dawn rakastaa kaunista ja julmaa Avaa menettämättä järkeään?

Tarina käynnistyy, kun valtava emäalus laskeutuu keskelle kaupunkia, mullistaen 22-vuotiaan Dawnin ja monien muiden ihmisten elämän. Dawnin ja alukselta saapuvan, lähes tuhat vuotta eläneen Avan välillä kipinöi heti. Ava on poikkeuksellisen kylmä ja laskelmoiva, ja herääkin kysymys: pystyykö hän enää tuntemaan aitoa rakkautta? Toisaalta Dawn joutuu pohtimaan, voiko hän rakastaa kaunista mutta julmaa Avaa menettämättä järkeään.

En saanut tarinasta otetta, joten jätin kirjan kesken – tässä silti ajatuksiani siihen asti lukemastani. Kerronta oli jotenkin tosi latteaa, hahmot ilman minkäänlaistan syvempää selitystä. Myös Avan maailma jätettiin täysin selittämättä, mikä oli tosi harmi.

Täytyy tietysti myöntää, että koska en päässyt ensimmäistä osiota pidemmälle, voi hyvin olla että myöhemmin näihin asioihin palataan. Yritin myös lukea kirjaa myöhemmistä kohdista, mutta löytyi vain samaa latteaa kertomusta.

Ehkä sopii nuoremmille lukijoille, jotka pitävät kevyemmästä scifiromantiikasta?

Otan ilomielin kommentteja vastaan. Oletko lukenut kirjan? Mitä pidit siitä?

Tekijä: Amanda Star Shine
Alkuteos: Karmiininpunainen
ISBN: 9789528094203
Sivumäärä: 440
Julkaisuvuosi: 2025
Kustantaja: BoD – Books on Demand

Tags:

, , ,

Vastauksia artikkeliin “Karmiininpunainen”

  1. Heli

    Minä pidin kirjasta, mielestäni se on lähinnä nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu scifikirja, jonka kirjoitustyyliin tottuminen otti oman aikansa. Mutta kun tyyliin tottui, oli lukeminen sujuvaa ja näennäisen esityksen takaa alkaa pikkuhiljaa paljastua, että kyseessä on koneiden suunnittelema maapallon valtausyritys. Kirjassa päähenkilö suorastaan lumoutuu avaruudesta saapuneeseen muukalaisnaiseen, josta paljastetaan vähitellen lisää pelottavaa tietoa. Kirjan päättyessä en vieläkään osannut sanoa onko päähenkilö vanki vai rakastettu, lukisin mielelläni jatko-osan.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Maria

      Hei Heli! Kiitos kommentista! Kiva että tykkäsit kirjasta! Ehkä pitää antaa sille joskus vielä mahdollisuus 🥰

      Tykkää

      Vastaa
  2. Aivoihin sattuu

    Hei! Luin koko kirjan ja täytyy sanoa, ettet menettänyt mitään.

    Hahmot olivat kauttaaltaan yksiulotteisia. Esimerkiksi: Dawn ja Maria ovat olleet yhdessä yläkoulusta asti, eli erotessa heillä on noin kymmenen vuoden suhde takana. Ava kysyy Dawnilta, mistä asioista he ovat Marian kanssa puhuneet. Niin, luulisi olevan aikamoinen lista, mistä sitä kymmenessä vuodessa on puhunut. Mutta Dawn vastaa, etteivät he oikein puhuneet mistään.

    Ja se myös välittyy tarinasta: alkupuolella kun Dawn ja Maria ovat yhdessä, lähes kaikki heidän kohtauksensa ovat sitä, että he makaavat sängyllä ja hiplaavat joko kännykkää tai toisiaan. Mutta paremmin ei mene myöskään Dawn ja Ava-kombolla: heidän kohtauksensa ovat pääasiassa tuolissa istumista. Tätä toistuu niin paljon, että kohtauksista rakentuu kuva, kuin heidän elämässään ei tapahtuisi mitään sillä aikaa, kun ”kamera” ei osoita heihin.

    Kirja jankkaa sitä, kuinka Ava on niin julma, julmin kaikista, oikea diktaattori. Toki jotkin asiat, mitä hän tekee ovat vähän keljuja, mutta suurin osa ei ole mitään, mistä ”julmuuksien” kohteet eivät selviäisi. Kirja selvästikin haluaa esittää Avan julmana nerona, mutta hän ei myöskään tee mitään nokkelaa, saati nerokasta. Lähes kaikki hänen temppunsa ovat kiukkuisen Salkkari-hahmon peruskauraa. ”Tiede” toimii taikasauvana, jota heiluttamalla hän vain saa asiat tapahtumaan tahtonsa mukaan. Ei päättelyketjuja, ei yhteyttä oikean maailman tieteeseen, POF! asiat vaan tapahtuu nyt näin.

    Tarinasta puuttuu myös kokonaan tunnelmalliset hetket ja jännite. Tapahtumat matelevat eteepäin ja hahmot vatvovat samoja puhkikulutettuja keloja loputtomiin. Robottien maailmanvalloitus-sivujuonesta nähdään väläyksiä harvakseltaan ja suurin osa siitä on hylätty jonnekin kulisseihin, kun spottivalo on tiukasti liimattuna Avan ja Dawnin suhteeseen.

    Kirja ei suhtaudu dramaattisiin tapahtumiin niiden vaatimalla intensiteetillä ja paneutumisella, jotta tunne todella välittyisi lukijalle. Ne tiivistetään ja selitetään raporttimaisesti: ”Dawn katsoo kauissaan, kun loputkin hänen ystävistään surmataan. Yksi toisensa perään. Hän säntäilee sinne ja tänne yrittäen pelastaa edes jonkun heistä. Taistelu tuntuu kestävän ikuisuuden. Loppua ei näytä tulevan millään.”

    Samaa raporttia ovat myös hahmojen tunteet ja heidän välinen melodraamansa. Lukija ei pääse itse päättelemään mitään, hän ei pääse tuntemaan mitään, kun kaikki selitetään puhki ja pahimmillaan moneen kertaan saman kappaleen sisällä. Jos kaiken toiston ja turhan selittämisen leikkaisi pois, pituudesta lähtisi varmasti kolme neljäsosaa.

    Kaiken kaikkiaan kirja tuntui siltä, kuin joku viereisessä huoneessa katsoisi Salkkareita ja selittäisi mitä hahmot tekevät ja mitä heidän päässään liikkuu. Juonenkäänteet ovat moneen kertaan nähtyjä, erittäin ennalta-arvattavia. Suhteet eivät rakennu orgaanisesti: rakastuminen ja ystävystyminen tapahtuvat silmänräpäyksessä. Ja jos romanssia ja mausteisempia kohtauksia kaipaa, niin kansi on tämän teoksen graafisin kohta — erittäin huono valinta jos kohderyhmänä ovat teinit. Eeppiset aivopierut ja tahaton huumori ovat teoksen ainoa suola.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Maria

      Kiitos tästä arviosta! Mielenkiintoista kuulla myös toinen näkökulma 🥰

      Tykkää

      Vastaa

Jätä kommentti