”Violette Leducin kirjoja lukiessa joutuu keskelle pauhaavaa, raivoisaa maailmaa, jossa rakkauden nimi usein on viha, jossa elämisen kiihko purkautuu epätoivon huutoina; tapaa yksinäisyyden autioittaman maailman, joka kaukaa katsottuna tuntuu kuolleelta. Sitä se ei ole. ”Minä olen autiomaa joka puhuu yksin”, Violette Leduc kirjoitti minulle kerran. Minä olen löytänyt autiomaista lukemattomia kauniita asioita. Ja milloin ihmisen puhe kantautuu syvimmästä yksinäisyydestä, se on puhetta meille meistä. Seurallisimmassa, aktiivisimmassakin ihmisessä on perimmäisiä pohjukoita, joihin ei pääse kukaan, ei edes hän itse, mutta jotka yhtä kaikki ovat olemassa: lapsena koettu yö, tappiot, kieltäymykset, häikäihdyttävä muisto taivaalla liikkuvasta pilvestä. Jokainen on joskus hellinyt mahdotonta haavetta, että voisi yllättää maailman, jonkun ihmisen sellaisina kuin ne ovat meidän poissa ollessamme. Äpärää lukiessa haave toteutuu, tai melkein. Muun nainen paneutuu itseensä salaisimpaan kolkkaan ja kertoo itsestään tinkimättömän vilpittömästi, niinkuin kukaan ei olisi häntä kuuntelemassa.”

Simone de Beauvoir

Näin kertoo Simone de Beauvoir tästä kirjasta, joka ilmestyi vuonna 1964 ranskassa, ja oli aikansa skandaali. Äpärässä Violette Leduc kertoo suhteistaan kahteen naiseen, Isabelleen ja Hermineen. Kirjassa kuvataan ensin nuorten Violetten ja Isabellen rakkautta sekä myöhemmin Violetten ja Herminen suhdetta. Mireille Briouden, joka on tutkinut kirjailijaa, mukaan naisten välisen rakkauden ja seksuaalisuuden suora kuvaus oli ilmestyessään poikkeuksellisen rohkeaa.

Tämä kirja ilmeistyi WLW-Median to-do listalle kun selattiin Finnan tietoja (suomen kirjastojen tietokanta) ja tässä kiinnitti huomion, että tämä on niin vanha kirja että sillä ei edes ole ISBN-numeroa, joten alettiin tutkimaan lisää.

Oletko lukenut kirjan? Olisi todella mielenkiintoista tietää, minkälainen tämä on, ja onko se jo aikaansa elänyt vai vieläkin ajankohtainen!

Ilmoita ongelmasta